Kuvaus: | TIEDOTE
Kymenlaakson meriliikenneyhteyksiä Venäjän suuntaan monipuolistetaan
Kymenlaakson liikennejärjestelmä pyritään kytkemään nykyistä tiiviimmin osaksi Suomenlahden alueen kansainvälistä liikennejärjestelmää. Siihen sisältyy meriliikenneyhteyksien monipuolistaminen Venäjän ja osittain Viron suuntaan.
Aluekehittämisrahoituksella selvitetään maakunnan satamien mahdollisuudet täydentää Venäjän nykyisten ja uusien satamien palvelua sekä tavara- että matkustajaliikenteessä.
Risteilyliikennettä Kotkan kantasatamaan
Helsingistä Kotkan kautta Pietariin suuntautuvan risteilyliikenteen edellytykset selvitetään puolen vuoden mittaisella EU – hankkeella. Hankkeella selvitetään toiminnalliset, juridiset sekä infrastruktuurin edellytykset Venäjän puolen eri satamakohteissa. Samalla selvitetään Kotkan kantasatamassa tarvittavat kehittämistoimet.
Hankkeen suomalaisina osapuolina ovat Kotkan Satama Oy, Viking Line Abp sekä Kymenlaakson Liitto. Venäjän puolelta hankkeessa tulevat olemaan osapuolina satamakaupunkien ja keskus- ja aluehallinnon edustajat sekä valtiollinen kehittämisinstituutti.
Selvityksestä saatujen tulosten jälkeen arvioidaan mahdollisuudet käynnistää parin vuoden mittainen risteilyliikenteen pilottihanke, jolla kehitettäisiin lopullinen risteilytuote.
Hankkeelle haetaan rahoitusta Etelä- Suomen EAKR – toimenpideohjelmasta. Rahoituspäätös käsitellään Kymenlaakson maakuntahallituksessa 17.5.2010.
Haminan ja Kotkan satamat palvelemaan kasvavaa Venäjän liikennettä
Kaakkois- Suomen ja Pietarin alueen ENPI - ohjelmaan valmistellaan tämän vuoden aikana hanketta, jolla luodaan edellytyksiä Kymenlaakson satamille nykyistä monipuolisempaan rooliin kasvavassa Venäjän tavaraliikenteessä. Hankkeen valmistelu on alkuvaiheessa, ja parhaillaan etsitään pääpartneria ja muita osapuolia. Hanke valmistellaan ENPI – ohjelman toiselle hakukierrokselle ensi syksyksi.
Lisätietoja: Maakuntajohtaja Tapio Välinoro Kymenlaakson Liitto (gsm 0500 677 285) ja varatoimitusjohtaja Pavlos Ylinen Viking Line Abp (gsm 040 838 2024) sekä toimitusjohtaja Kimmo Naski Kotkan Satama Oy (p. 020 790 8801).
|