|
Toteuttamissuunnitelma
Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma valmistellaan vuosittain Kymenlaakson Liiton johdolla yhteistyössä aluepoliittista rahoitusta myöntävien viranomaisten ja kuntien kanssa. Toteuttamissuunnitelma sisältää ehdotuksen maakuntaohjelman ja erityisohjelmien toteuttamisen kannalta keskeisiksi hankkeiksi ja muiksi toimenpiteiksi sekä arvion niiden rahoittamisesta. Toteuttamissuunnitelma nivelletään valtion talousarvion laatimisprosessiin.
Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman valtionrahoitusta koskeva osuus on maakunnan valtionrahoitusesitys keskeisistä alueiden kehittämiseen vaikuttavista alueellisista määrärahoista ja muista alueiden kehittämiseen vaikuttavista määrärahoista.
Rakennerahastokaudella 2007-2013 maakunta on ensimmäisen kerran EU-jäsenyyden aikana kokonaisena EU-ohjelmatukien kohteena. Tämä luo hyvät edellytykset entistä vaikuttavampien hankekokonaisuuksien toteuttamiseen.
|