Viron suunnan yhteistyöViro on Kymenlaakson perinteinen yhteistyökumppani. Yhteistyön juuren juontavat jo 1300-luvulta lähtien alueellamme käytyyn aktiiviseen Seprakauppaan, jossa silakka ja vilja vaihtoivat omistajaa.Kymenlaakson Liitto on pyrkinyt viimevuosina tehokkaampaan yhteistyön ja verkostojen luomiseen Viron suuntaan. Liiton tehtävänä on edunvalvonnallaan varmistaa, että tulevillakin EU:n ohjelmakausilla alueemme käytössä olisi tehokkaita rahoitusinstrumenttaja, yhteisen talousalueemme kehittämiseksi. Hankkeessa mukana toimineet yhteistyökumppanit Kouvola Innovation Oy sekä Cursor Oy jatkavat Kymenlaakson Liiton tapaan yhteistyön syventämistä, toimiston antaman taustan pohjalta. 3+3 yhteistyö:Kymenlaakson Liitto on ollut myös mukana vuodesta 1995 lähtien Itä-Uudenmaan (nyk. osa Uudenmaan liittoa) ja Päijät-Hämeen liittojen kanssa Viron 3+3 yhteistyössä. Viron puolelta mukana ovat olleet Itä-Virumaa, Länsi-Virumaa ja Jõgeva. Maakunnat sijaitsevat vastapäätä Kymenlaaksoa, Suomenlahden toisella puolella. 3+3 yhteistyön osa-alueita ovat pääasiassa olleet ympäristöasiat sekä perus- ja ammatilliseen koulutukseen liittyvät asiat. |
|