AluekehitysMaakunnan liiton aluekehitystehtävät on määritelty aluekehityslaissa. Kymenlaakson aluekehityksen tavoitteet määritellään maakuntasuunnitelmassa ja maakuntaohjelmassa. Aluekehityksen keskeisemmät toteuttamisvälineet ovat kansalliset ja EU-ohjelmat, joita rahoitetaan valtion talousarviosta ja EU:n rakennerahastoista. Kymenlaaksossa toteutetaan ohjelmakaudella 2007 - 2013 Etelä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKR- ja ESR-ohjelmia. Kymenlaakso on varsinaista ohjelma-aluetta myös rajat ylittävissä Kaakkois-Suomi - Venäjä ENPI CBC -ohjelmassa ja Keskisen Itämeren Interreg IV A ohjelmassa. Kymenlaaksossa toteutetaan myös Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa, johon rahoitus haetaan Kaakkois-Suomen TE-keskuksesta. Projekteihin on mahdollisuus saada rahoitusta myös nk. erillisohjelmien kautta. Erillisohjelmissa hakemusmenettely tapahtuu suoraan Euroopan unionin komissioon. EU-ohjelmia rahoittavat useat viranomaiset. Kymenlaakson Liitto myöntää hankkeisiin EAKR -rahoitusta ja sen kansallista vastinrahoitusta. Lisäksi liitolla on käytettävissään ohjelmiin sitomatonta maakunnan kehittämisrahaa. Alekehitykseen liittyvät termit Liitteeseen on koottu alueiden kehittämiseen ja aluekehitysrahoitukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä. (Aluekehitystermit.pdf)
|
|