Iitti Kouvola Hamina Miehikkälä Virolahti Kotka Pyhtää

Rahoitus

Kymenlaakson aluekehityksen tavoitteet ja rahoituksen suuntaaminen esitetään maakuntaohjelmassa ja sen vuotuisessa toteuttamissuunnitelmassa. Tärkeimpiä rahoitusvälineitä ovat EU-ohjelmat ja kansalliset ohjelmat, joiden julkinen rahoitus tulee EU:n rakennerahastoista valtiolta ja kunnista.

Kymenlaaksossa toteutetaan ohjelmakaudella 2007-2013 Etelä-Suomen maakunnat kattavan kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKR-ja ESR-ohjelmia. Kymenlaakson on mukana myös rajat ylittävissä Kaakkois-Suomi-Venäjä ENPI CBC-ohjelmassa sekä Keskisen Itämeren Interreg IV A-ohjelmassa. Kymenlaaksossa toteutetaan myös Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Näiden ohjelmien rahoituspäätökset tehdään Suomessa. Projekteihin on mahdollisuus saada rahoitusta myös EU:n erillisohjelmista, jolloin rahoituksen päättää Euroopan komissio.

EU-ohjelmia rahoittavat useat viranomaiset. Kymenlaakson Liitolla on EAKR-ohjelman rahoitusta käytettävissä vuosittain 3 – 4 miljoonaa euroa. Ohjelmiin sitomatonta maakunnan kehittämisrahaa Liitto myöntää vuosittain n 0,7 miljoonaa euroa. Kansalliseen koheesio- ja kilpailukykyohjelmaan (KOKO) Kouvolan sekä Kotkan-Haminan seuduille Liitto osoittaa vuosittain maakunnan kehittämisrahaa n 0,5 miljoonaa euroa. Kouvolan osaamiskeskusohjelman Digitaaliset sisällöt-klusteri saa Liiton kautta perusrahoitusta n. 0,2 miljoonaa euroa vuodessa maakunnan kehittämisrahaa.

EU:n Rakennerahastojen hallintajärjestelmä EURA 2007