Kymenlaakson liiton JTF-haun vuoden kolmas hakukierros päättyi 31.10.2023.
Hakuun saapui yhdeksän hanketta/hankekokonaisuutta, joista viisi oli ryhmähankkeita eli niissä on useampi kuin yksi toteuttaja/ rahoituksen hakija.
Rahoitusta hankkeissa haettiin yhteensä 5, 2 milj. euroa.
JTF-rahoitusta Kymenlaakson liitolla on vuoden aikana ollut myönnettävissä yhteensä 14,6 milj. euroa, josta ennen lokakuussa päättynyttä hakua oli jäljellä n. 3,6 milj. euroa, eli merkittävä osa rahoituksesta on jaettu jo vuoden kahdessa ensimmäisessä hakujaksossa. Kolmannen hakukierroksen tuloksia on odotettavissa tammikuussa. (päiv. 28.11.2023)