EU-rahoituksen kohdentumisesitystä korjattava reilummaksi

Maakuntien liitot käyvät parhaillaan tiukkaa neuvottelua EU:n tulevan rakennerahastokauden varojen kohdentamisesta. Ministeri Lintilä palautti asian maakuntajohtajien pöydälle, kun asiasta ei päästy poliittisesti yksimielisyyteen. Muutkin maakunnat ovat olleet tyytymättömiä, mutta etenkin Kymenlaakson kannalta Lintilän kesäkuinen esitys oli täysin epäoikeudenmukainen.

Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuinen esitys ei ottanut huomioon reilulla tavalla mm. Kymenlaakson tai Etelä-Karjalan kaltaisia maakuntia, joilla rakennemuutos ja väestökato ovat viime vuosina olleet erityisen ankaria. Tämä on johtanut maakunnat, etenkin Kymenlaakson, moniongelmaiseen tilaan.

Kaakkois-Suomen alueen toimijat pitävät tärkeänä, että alueelle kyetään kanavoimaan riittävä määrä yrityksille ja elinkeinorakenteelle parhaiten soveltuvaa EAKR-tukea. Kyseinen instrumentti on monikäyttöisin ja soveltuu parhaiten sellaisten alueiden käyttöön, joiden elinkeinorakenne nojaa vahvaan teollisuuteen ja vaatii nopeaa uudistumista.

Kaakkois-Suomi on koko EU-ajan ollut aluekehityksen panostuksissa väliinputoajana ”rikkaan etelän ja köyhän idän ja pohjoisen” välissä. Aluekehityksen kuva ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kaakko onkin pudonnut Suomen heikoimmin menestyvien joukkoon.

Kymenlaakson liitto on kumppaneineen tehnyt vahvaa vaikuttamistyötä koko prosessin ajan. Ohessa Kymenlaakson liiton, Kouvolan, Kotkan ja Haminan kaupunkien yhdessä laatima edunvalvontamateriaali EU-rahoituksen kohdentumisesityksen korjaamiseksi.

LUE: HS Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kannanotto

Suomenmaa: Kaakkois-Suomen keskustajohtajat aluerahoista

Kymensanomat: EU-rakennerahaa tulisi suunnata teollisesta rakennemuutoksesta selviämiseen

e-max.it: your social media marketing partner

| Pia Hurtta | Ajankohtaista

Jaa artikkeli

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

PL 2, 45101 KOUVOLA
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Koronapandemian johdosta teemme etätyötä. Asiakastapaamiset vain sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.