Kymenlaakson liitto järjesti Kouvolassa lähiseminaarin, jossa alueen toimijoille esiteltiin uutta Ilmastokestävä Kymenlaakso-suunnitelmaa, joka on Suomen ensimmäinen alueellinen suunnitelma ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Seminaarissa saatiin myös kattava kokonaiskuva ilmastonmuutoksen vaikutuksista alueeseemme ja avattiin keskusteluyhteys alueen toimijoiden yhteisistä ilmastotoimista.
Laaditun suunnitelman tavoitteena on tunnistaa alueen toimijoiden ja toimintaympäristön kannalta ilmastonmuutoksen keskeisimpiä vaikutuksia sekä niihin liittyviä riskejä ja haavoittuvuuksia. Lisäksi Ilmastokestävä Kymenlaakso-suunnitelma pitää sisällään kokoelman toimia, joilla ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja riskeihin voidaan sekä varautua että sopeutua.
”Ilmastokestävä Kymenlaakso -sopeutumissuunnitelma on ensimmäinen askel varautumisessa muuttuvaan ilmastoon. Työ jatkuu sopeutumistoimien jalkauttamisen edistämisellä, sopeutumisen seurannan suunnittelulla ja indikaattoreiden kehittämisellä”, totesi suunnitelmaa tilaisuudessa esitellyt Kymenlaakson liiton ympäristösuunnittelija Kaisa Leino.
Seminaarin pääpuhuja, meteorologi Kerttu Kotakorpi, taustoitti alueen toimijoille ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen luontoon. Kymenlaakson osalta hän nosti esille muun muassa monien uusien lajien leviämisen alueelle sekä talvien muuttumisen entistä leudommiksi. Kotakorven lisäksi seminaarissa kuultiin kommenttipuheenvuorot kuntaministeri Sirpa Paaterolta sekä Helsingin yliopiston professori Sirkku Juholalta, joka on myös Suomen Ilmastopaneelin jäsen.
Kymenlaaksolainen kuntaministeri Sirpa Paatero osallistui seminaariin etäyhteydellä ja esitti jo alkuun kiitoksensa siitä, että tällainen työ on saatu tehtyä. Ministeri totesi, että tällaiselle vireeltään positiiviselle eturintaman kehittämistoiminnalle on aina tarvetta.
Professori Sirkku Juhola piti tärkeän puheenvuoron siitä, millaista onnistunut sopeutuminen on. Hän korosti puheenvuorossaan, kuinka sopeutumissuunnitelma on tärkeä ensimmäinen askel, mutta varsinainen sopeutumistyö on vasta alussa.
”Te voitte jatkaa edelläkävijyyttä viemällä toimia ketterästi läpi”, kannusti Juhola.
Lisäksi hän painotti, että vastuu sopeutumisesta koskettaa meitä kaikkia, minkä takia osallisuus on tärkeä huomioida maakunnallisessa sopeutumistyössä.
Juhola osallistui myös tilaisuuden kruunaavaan paneelikeskusteluun, jossa näkökulmia ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarjosi hänen lisäkseen kansanedustaja ja maakuntavaltuuston puheenjohtaja Ville Kaunisto, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies ja kansallisen sopeutumissuunnitelman seurantaryhmän sihteeri Kirsi Mäkinen sekä WWF:n suojelun neuvonantaja Jussi Nikula.