Jaa artikkeli

Päivitetty 16.06.2022

Ilmastokestävä Kymenlaakso

Ilmastokestävä Kymenlaakso

Aktiivisista hillintätoimista huolimatta ilmastonmuutoksen ennustetaan voimistuvan seuraavien vuosikymmenten aikana, minkä myötä myös vaikutukset luonnonjärjestelmiin ja yhteiskunnan toimintaan tulevat kertaantumaan. Hillintätoimien rinnalla on otettava käyttöön sopeutumistoimet, joiden avulla ilmaston ja sääolosuhteiden muuttumiseen ja näistä aiheutuneisiin riskeihin osataan varautua ja sopeutua riittävällä tavalla.

Ilmastokestävä Kymenlaakso-suunnitelma on Suomen ensimmäinen maakunnallinen suunnitelma ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Suunnitelman tavoitteena on tunnistaa Kymenlaakson toimijoiden ja toimintaympäristön kannalta ilmastonmuutoksen keskeisimpiä vaikutuksia sekä niihin liittyviä riskejä ja haavoittuvuuksia. Näiden lisäksi sopeutumissuunnitelmassa on tunnistettu keskeisiä toimia, joilla ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja riskeihin voidaan sekä sopeutua että varautua.
Kymenlaakson sopeutumissuunnitelma koostuu kahdesta eri osiosta, joista ensimmäinen tarkastelee ilmastoriskien ja haavoittuvuuksien muodostumista sekä ilmastonmuutoksen kehitystä kahdessa eri skenaarioissa. Jälkimmäinen osio esittelee tunnistettuja sopeutumistoimia yhdeksän eri sektorin näkökulmasta.

 

 

 

e-max.it: your social media marketing partner

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja perjantaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.