Jaa artikkeli

Päivitetty 09.12.2020

Kymenlaakson rakennetun kulttuuriympäristön keskeisiä teemoja

Kirkonkyläympäristöt ja kirkkoympäristöt

Kymenlaaksossa on 15 kirkkolailla suojeltua kohdetta. Niihin liittyvät vanhimmat säilyneet kirkonkyläympäristöt ovat Pyhtään ja Elimäen kirkkojen ympärillä. Niissä kirkon asema on säilynyt edelleen keskeisenä ja ympäristö muutoksista huolimatta suhteellisen ehjänä. 

Vanhat tielinjat ja rautatiet

Kymenlaakso on vilkasta liikenteellistä vuorovaikutusaluetta. Maakunnan kautta liikenne idän ja lännen sekä pohjoisen ja etelän välillä on ollut oleellinen osa sen historiaa. Nykyinen logistiikka ja Kymenlaakson identiteettitekijöihin kuuluva dynamiikka voidaan nähdä tässä historiallisessa kentässä.

Teollisuusalueet, niiden rakennukset ja asuntoalueet 

Teollisuus on luonut asutusalueita eri aikoina sekä niihin liittyvät sosiaalisen elämän ilmentymät (koulu, kaupat jne.). Erityisen tärkeitä asutusalueina ovat pientaloalueet 1800-luvun lopulta ennen kerrostaloasumisen kautta sekä varhaiset kerrostaloalueiden piirteet.

Sotahistorialliset ympäristöt, rajat

Sotilasarkkitehtuurilla on erityisen merkittävä sija Kymenlaaksossa. Sotahistoriaan kuuluvat useat linnoitukset, linnakkeet, rajakivet yms. kuten sotatiet. Kymenlaaksolle on leimallista idän ja lännen välinen rajankäynti, joka liittyy koko valtakuntamme historiaan. 

Kartanoympäristöt

Kartanoympäristöt heijastavat lännen ja idän kulttuurien eroa. Kymenlaaksoon sijoittuu esim. mielenkiintoisena piirteenä kustavilaisuuden itäisimmät esimerkit, kuten Anjalan kirkon interiööri ja Anjalan kartano. Pietarin suunnasta tulevia piirteitä edustavat mm. Harjun kartano Virolahdella tai Moision kartano Elimäellä.  1900-luvun arkkitehtuuri 1900-luvun arkkitehtien suunnitelmia on toteutettu useissa teollisuusympäristöissä. Alvar Aallon Sunilan tehtaat asuntoalueineen, Inkeroisten tehdasalueet, Anjalan paperitehdas ja monet yksittäiset rakennukset, rakenteet ja asemakaavat ovat erityisen tärkeitä. Moderniin arkkitehtuurin esimerkkejä on myös kaupunkien keskustoissa mm. Kotkassa ja Kouvolassa.

Rannikon rakennusperintö

Itäisen Suomenlahden saaristokylät, elinkeinot ja merenkulku ovat Kymenlaakson rannikolle ja saaristolle tunnusomaisia.

e-max.it: your social media marketing partner

Lisätietoja

Vuorinen Lotta
Suunnittelupäällikkö
+358 44 7170 533
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yhdyskuntarakenne, kauppa ja elinkeinot, kulttuuriympäristöt, merialuesuunnittelu

PL 2, 45101 KOUVOLA
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Koronapandemian johdosta teemme etätyötä. Asiakastapaamiset vain sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.