Kymenlaakson tavoitteena on olla hiilineutraali maakunta. Tavoitteen toteutumiseksi on laadittu tiekartta, joka sisältää tiedot maakunnan kasvihuonekaasupäästölähteistä ja tärkeimmät toimenpiteet sektoreittain. Hiilineutraalius-tavoite on kirjattu maakuntaohjelmaan, ja Kymenlaakso on myös sitoutunut Hinku-maakunnan tavoitteisiin.
Tiekartassa esitetään maakunnan kasvihuonekaasupäästöjen kehitys sekä tärkeimmät toimet, joilla tavoite saavutetaan. Pääpaino on päästövähennyksissä.Merkittävimmät päästövähennystoimet ja -potentiaalit kohdistuvat liikenteeseen, teollisuuteen sekä energiantuotantoon. Lisäksi on tärkeää lisätä maaperän ja metsien hiilinieluja. Tavoitteen saavuttaminen ja toimenpiteiden toteutus vaatii myös aktiivista tutkimustiedon seurantaa ja käytäntöön soveltamista.
Kymenlaakson kasvihuonekaasupäästöt laskeneet noin 40 % vuosina 1990-2017
Suurimmat päästövähennykset on saavutettu teollisuudessa sekä energiantuotannossa. Kaikkien muidenkin sektoreiden päästöt ovat vähentyneet: jopa liikenteen päästöt ovat laskeneet hieman, vaikka liikennesuorite on kasvanut. Vuosittain vaihtelevat metsien hakkuut ovat suurin yksittäinen tekijä hiilinielujen muodostumisen määrään Kymenlaaksossa.