• Etusivu
  • Kotisivu
  • Radio Suomi on jatkossa aina Radio Suomi, verkossa Yle Kymenlaaksosta tuli Yle Kotka ja televisiossa jatkaa Yle Kaakkois-Suomi

Jaa artikkeli

Päivitetty 07.01.2016

Radio Suomi on jatkossa aina Radio Suomi, verkossa Yle Kymenlaaksosta tuli Yle Kotka ja televisiossa jatkaa Yle Kaakkois-Suomi

Ylen maakuntatoimitukset vaihtoivat nimeä torstaiaamuna verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Yle Kymenlaakso muutti nimensä Yle Kotkaksi.

Ylen radion julkaisupäällikkö Marja Keskitalo kertoo, että muutos ei vaikuta radion sisältöihin millään tavalla. Uudistuksella pyritään yhtenäistämään aluetoimitusten nimiviidakkoa.

Jatkossa Radio Suomea kutsutaan aina ja kaikkialla Radio Suomeksi, myös silloin kuin lähetystä tehdään maakuntaradiosta käsin. Aiemmin radiolla oli eri nimi arkisin ja hiljaiseen aikaan sekä viikonloppuisin.

Aluetoimitukset nimettiin uudelleen sen mukaan, mistä kaupungista lähetystä tehdään. Esimerkiksi Yle Kymenlaaksosta tuli Yle Kotka ja Yle Etelä-Karjalasta Yle Lappeenranta.

Keskitalon mukaan nimiuudistus tekee aluetoimitukset helpommin löydettäviksi. Sisällöt eivät muutu myöskään verkossa, eli aluetoimitukset toimivat edelleen koko maakuntansa alueella.

Tv-uutisia tehdään edelleen alueellisesti, eli televisiossa nimi on edelleen Yle Kaakkois-Suomi.


e-max.it: your social media marketing partner

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

PL 2, 45101 KOUVOLA
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Koronapandemian johdosta teemme etätyötä. Asiakastapaamiset vain sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.