Saavutettavuus-avustimet

Rahoitus


Kymenlaaksolla on kyky uudistua ja pärjätä muutoksessa. Alueella voidaan toteuttaa ideoita uusilla osaamisaloilla tai olemassa oleviin vahvuuksiin tukeutuen. Vipuvoimaa alueen kehittämiseen saadaan niin kansallisesta kuin EU-rahoituksestakin.

Kymenlaaksossa toteutetaan Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa, joka tukee mm.  tutkimus-, kehitys-, ja innovaatio-toimintaa sekä vauhdittaa vihreän siirtymän ratkaisuja. Kymenlaakson liiton kautta voi hakea em. ohjelman EAKR- ja JTF-rahoitusta sekä kansallista AKKE-rahoitusta.

Kymenlaakson rahoitusta suunnataan yhdessä asetettuja tavoitteita tukeviin hankkeisiin. Kymenlaakson tavoitteet on kirjattu Kymenlaakson maakuntaohjelmaan 2022-2025.

Kymenlaaksossa toteutetaan myös esim. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmaa sekä Meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston toimintaohjelmaa. Näihin voi hakea rahoitusta ELY-keskuksilta ja Leader-ryhmistä.

KOHTI KANSAINVÄLISTYMISTÄ!

Kymenlaakso tarvitsee uusia kansainvälisiä kasvutarinoita. EU-rahoituksen avulla voidaan suuntautua myös kansainvälisille areenoille. Yhdessä EU-maista valittujen kumppaneiden kanssa voi rahoitusta hakea mm. Central Baltic Interreg - ja muiden Interreg-ohjelmien lisäksi suoraan EU:n erillisohjelmista, kuten Horisontti Eurooppa- ja Life-ohjelmasta.

Tältä sivustolta löydät tietoa eri rahoitusvälineistä. Jos sinulla on hankeidea, ota yhteyttä Kymenlaakson liiton Rahoitus-tiimiin.

Kymenlaakson liitto ei voi myötää tukea yrityksille. Yrityksille suunnattuja rahoitushakuja voit tiedustella ELY-Keskuksen rahoitusneuvonnasta

Ajankohtaista rahoituksesta

Title

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat.

Lisätietoja

Kallström Riitta
Aluekehityspäällikkö
+358 50 368 3936
Aluekehitys, aluekehitysrahoitus, liikennejärjestelmä, laajakaista, edunvalvonta

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kymenlaakson liiton logo

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2023-. Oikeudet muutoksiin pidetään.