Jaa artikkeli

Päivitetty 15.12.2022

Uudistuva ja vetovoimainen Vaalimaa -hanke kehittää Virolahden matkailua

On syyskuun loppu 2022 ja Virolahdelle on kokoontunut lähes kolmesataa lintuharrastajaa seuraamaan lintujen syysmuuttoa. Suuri osa lintuharrastajista on saapunut alueelle muualta Suomesta, mm. pääkaupunkiseudulta ja länsirannikolta. Idea syyslintupäivistä syntyi alkukesästä hankkeen vauhdittamana. Vaikka varsinainen markkinointiaika jäi lyhyeksi, herätti ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma kiitettävästi kiinnostusta lintuharrastajissa. Syyslintupäivät ovat hyvä esimerkki, miten alueen matkailua halutaan kehittää hankkeen aikana myös varsinaisen pääsesongin eli kesän ulkopuolella.

Kaakkois-Suomi ja rajaseutu ovat kohdanneet erityisiä haasteita viimevuosina. Alueen toipumiseksi koronan aiheuttamista seurauksista haluttiin panostaa. Hankkeen yhtenä alkuperäisenä tavoitteena oli löytää ratkaisuja terveysturvalliseen turismiin tukemalla Vaalimaan raja-alueen palvelujen kehittymistä. Toisin kuitenkin kävi. Venäjän aloittama sota Ukrainassa pysäytti venäläisen turismin Suomeen käytännössä täysin. Hankkeesta ei kuitenkaan luovuttu, vaan alkuperäiset tavoitteet asetettiin uuteen asentoon. Vaalimaan rajaseudun palveluiden lisäksi koko Virolahden matkailua ja kaupallisia palveluita lähdettiin tuotteistamaan aikaisempaa voimakkaammin sekä kotimaisille että kansainvälisille markkinoille, joihin lukeutuvat mm. Ruotsi ja Keski-Euroopan maat.

"Tärkeimpinä kehittämiskohteina ovat Virolahden matkailualueen tunnettuuden kasvattaminen osana koko Itärannikon seutua, palveluiden ostettavuuden parantaminen sekä uusien kestävien matkailupalveluiden kehittäminen. Kun koko matkailualue koetaan tarpeeksi kiinnostavana, samalla se houkuttelee myös Kymenlaaksoon tulevia matkailijoita käyttämään Vaalimaan alueen kaupallisia palveluita vierailunsa aikana. Tähän Virolahden ja lähiseutujen mielenkiintoiset käyntikohteet, tapahtumat ja palvelutarjonta antavat hyvän pohjan”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Mikko Kiirikki Cursorista.


Syyslintupäivät 2022 kuva: Kiirikki

Virolahden vetovoimatekijöitä ovat rajaseudun eksotiikka, monipuolinen merellinen luonto, mielenkiintoiset kulttuurihistorialliset kohteet ja autenttiset paikalliset elämykset. Mm. Itäisen Suomenlahden kansallispuisto ja rannikkoalueet, Salpalinjan varrella sijaitseva Bunkkerimuseo sekä tsaarinajan Harjun Hovi, Pyterlahden louhos ja Keisarin huvipuisto ovat esimerkkejä alueen lukuisista mielenkiintoisista luonto- ja kulttuurikohteista. Lisäksi Virolahdella järjestetään joka vuosi lintuharrastajien Arktika-päivät ja Kaakon Kamarimusiikkifestivaalit.

”Yhtenä tunnistettuna haasteena on myös ympärivuotisten matkailupalveluiden kehittäminen. Eteläisessä Suomessa lumivarmuus on heikko. Tämän vuoksi ainakin kevät- ja kesäsesonkia pyritään ensisijaisesti pidentämään uusilla tuotteilla, vaikka talveakaan emme ole unohtaneet täysin”, luettelee Kiirikki.

Kiirikki on toiminut pitkään matkailun parissa. Hänellä on alan kokemusta matkailupalveluiden kansainvälisestä myynnistä, markkinoinnista ja tuotteistamisesta Lapissa, jossa hän on työskennellyt niin ohjelmapalveluyrityksissä kuin matkailuresorteissa. Kiirikki on kotoisin Rovaniemeltä ja valmistunut Lapin Yliopistosta. Viimeisen puolentoista vuoden ajan hän on työskennellyt alueellisen matkailun kehittämistoimenpiteiden parissa Kymenlaaksossa, missä hän kokee olevan paljon hyödyntämätöntä potentiaalia matkailun kehittämiseksi.

Resursseja kehittämiseen

Hanketta toteutetaan yhteistyössä Cursorin, Virolahden kunnan sekä alueen matkailu- ja kaupallisten yritysten kesken.

"Yrittäjien kiinnostus on ollut positiivista tehtäviä toimenpiteitä kohtaan. Yhteistyö ja henki ovat olleet poikkeuksellisen hyviä. Se, että kerrankin on käytössä resursseja, rahaa ja osaamista käytännönläheisiin toimenpiteisiin, on koettu hienona asiana”, toteaa Kiirikki

Hankkeen tavoitteena on kehittää alueen matkailu- ja kaupallisia palveluita uusille kohderyhmille. "Olemassa olevia ja uusia palveluita kehitetään ja tuotteistetaan yhdessä alueen yritysten kanssa käytännönläheisesti työpajatyyppistä toimintamallia hyödyntäen", kertoo Kiirikki. Toinen merkittävä tavoite on ottaa Virolahden matkailu- ja kaupallisten toimijoiden käyttöön kymenlaaksolainen Johku-kaupankäyntialusta, jota käyttää jo noin 2000 suomalaista matkailu- ja palvelualan yritystä. ”Johku on monipuolinen ja kehittynyt järjestelmä, joka sopii hyvin matkailu- mutta myös muiden kaupallisten tuotteiden myyntiin. Helppokäyttöinen Johku on otettavissa toimijoiden käyttöön hyvin matalalla kynnyksellä”, toteaa Kiirikki.

Hyvällä markkinoinnilla eteenpäin

”Kun digitaalinen kauppapaikka on saatu Virolahdella käyttöön, on sen avulla nykyistä helpompi toteuttaa kohdennettua palveluiden yhteismarkkinointia. Johku mahdollistaa myös tuotteiden itsenäisen myynnin eri palveluntarjoajien välillä ja se on myös integroitavissa Visit Kotka-Haminan omaan verkkokauppaan lähitulevaisuudessa”, Kiirikki kertoo. Lisäksi olemme yhteydessä alueen jälleenmyyjiin ja matkanjärjestäjiin sekä pyrimme saamaan Virolahden kohteita mukaan Kymenlaakson alueelle suuntautuviin ryhmien pakettimatkoihin. Luonnollisesti Visit Kotka-Haminan alueen muiden käynnissä olevien matkailuhankkeiden kanssa haetaan yhteistä synergiaetuja”, hän jatkaa.

Hanketta rahoitetaan React EU-rahoituksella, joka on erityisesti suunnattu Covid-19 pandemiasta toipumiseen. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2022 – 31.8.2023. Rahoittajana toimii Kymenlaakson liitto.

Pääsivun linkkikuva: Visit KotkaHamina, Krista Ylinen

e-max.it: your social media marketing partner

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja perjantaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.