Maakuntahallitus otti kantaa Kymenlaakson yliopistokeskuksen puolesta

Kymenlaakson maakuntahallitus on lähestynyt keskeisiä ministereitä kannanotollaan maakunnan yliopistokeskuksen puolesta. Kymenlaakso ja Kanta-Häme ovat ainoat maakunnat Suomessa, joissa ei ole omaa yliopistoa tai yliopistokeskusta. Tämä asettaa ne monessa suhteessa epätasa-arvoiseen asemaan muihin maakuntiin nähden. Ilman yliopistokeskusta Kymenlaakso ei pääse mukaan Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ekosysteemisopimuksiin, joilla linjataan julkisen ja yksityisen TKI-rahoituksen strategisia painopisteitä, vahvistetaan globaalisti kilpailukykyistä TKI-toimintaa, ja joiden perusteella myönnetään rahoitusta.

Hallitus on asettanut tavoitteeksi nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenojen osuus nykyisestä 2,7 prosentin bruttokansantuoteosuudesta 4 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi myös Kymenlaaksossa tarvitaan yhteistä näkemystä ja missioita, entistä vahvempaa yliopistotasoista koulutusta, kunnianhimoisempaa TKI-toimintaa sekä investointeja.

”Kymenlaakson liitto kutsuu alueen keskeiset toimijat yhteen maakunnallisen keskustelun avaamiseksi”, lupaa maakuntajohtaja Jaakko Mikkola. 

Maakuntahallitus on kannassaan yksimielinen.

Kymenlaakso tarvitsee yliopistokeskuksen

Kymenlaakso tarvitsee yliopistokeskuksen

Voi lukea kannanoton oheisesta linkistä.

Tutustu tästä!

e-max.it: your social media marketing partner

| Pia Hurtta | Ajankohtaista

Jaa artikkeli

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

PL 2, 45101 KOUVOLA
Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Koronapandemian johdosta teemme etätyötä. Asiakastapaamiset vain sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2020. Oikeudet muutoksiin pidetään.